Lokakuussa. Pihalla haettiin pieneltä tuulenvireeltä suojaa siirtelemällä autoja. Josta mieleen palasi kirpputorihallissa nähdyt vanhat yritysromppeet, ja siellä ne sermit, tai siirreltäviksi väliseiniksikö niitä kutsutaan. Näkemilläni väliseinillä saisi tehtyä ahtaan neliskulmaisen 2x2x1,7m cubiclen, joka estäisi myös pahimman sivusuuntaisen hajavalon. Tai hieman tilavamman jos yhden päädyn jättäisi auki. Täytyy jättää hautumaan.

Aivan kuvan alareunassa pilkottaa matto. Siinä sitä onkin taiteilemista kun yrittää suunnata jalustan EQ-pään akselin taivaannavan suuntaisesti. Kymmenen minuutin sihtailu ja säätely napatähtäimen läpi yleensä näyttää riittävän. Kunnes pystyyn kompuroidessa koskettaa jalustaan ja kaikki uudestaan. Napatähtäimen ristikkoon pitää virittää led. Nyt homma sujui varovasti taskulampulla tuikutellen. Jalustassa on vain yhden akselin seuranta. Vaikka tulen päivittämään jossain vaiheessa kolmijalan EQ5/6 tasolle, niin silti vain yhden akselin seuranta kelpaa. Muutoin katoaa tuntuma hommasta.

ASI120MC käyttöönotto siirtyy siihen asti kunnes saan omiin standardeihini riittävän läppärin ulkokäyttöön. Siihen asti kokeilua kameralla, joka ei hommaan edes oikein sovi. Canon 1000D ilman tähtikuvaukseen tarvittavaa modifikaatiota. Tuleepa demonstroitua se mitä saa aikaiseksi mahdollisimman halvalla.

Click. Siinä yksi ainoa 30 sekunnin valotus kohteesta M27. Kuvattu suoraan polttopisteeltä kuten seuraava Andromedan galaksikin. Eli kuin olisi 650mm teleobjektiivi.

Huomaa F5 polttovälin aiheuttama warp speed efekti. Se coma corrector on ihan oikeaan tarpeeseen kehitetty, eikä mitään turhaa hifistelyä. Mutta jos mennään "Lidlin halvimmat makaronit pöytään"- budjetilla, niin paree pysyttäytyä pienissä kohteissa ja pitää ne kuvan keskellä.

Kuva otettu ASA asetuksena 1600. Canonin kenno ei todellakaan sovi pitkiin valotuksiin. Tämä on suoraan RAW kuvasta jolle ei ole tehty mitään, ja siinä on paljon kohinaa (punaisia pisteitä mm.) Mutta jos on tarkoitus vain saada suoritus aikaiseksi, niin mitäs niistä kohinoista. "Hei! Keskustähti näkyy!" on monelle aivan riittävä saavutus.

Voisin vannoa että ensimmäistä kertaa kohteen nähdessäni, 1978 Karjaan tähtitornin 130mm linssiputkella (Mertz?) erotin muodot, koska muistan että huudahdin "Punnus!" jolla tarkoitin pientä käsipainoa, jossa pallukat molemmissa päissä. Nyt ei enään 150mm peiliputkellakaan eroitu muotoa. Ikänäkö? Valosaaste?

Nopeasti pääsi kärryille homman perusteista. Tässä sävykorjaamaton lopputulos. 20kpl 20 sekunnin valotuksia. Yhteensä 6,6 minuuttia. Andromedan kierteishaarojen yksityiskohtia alkaa tulla esille. Keskusta ylivalottunut. Mutta nyt on hallinnassa se miten kuvat otetaan ja miten ne koneella käsitellään pinottavaksi. Ajan kanssa sitten pitää paneutua sävyjen korjaamiseen. Tässäkin esimerkiksi vihreää aivan liikaa, kuten myös pinoamisessa valittu sellainen metodi, että aiheuttaa kuvien reunoille efektiä. Modaamaton Canon aiheuttaa tähtiin leviämistä (bloating). Coma corrector menee ostoslistalle ennekuin iskee jokin space sickness.

Huomaa kuinka laajalle galaksi ulottuu. Ei mahdu 650mm polttovälillä kuvaan. Muistutus siitä että on lähellä. Ja joka sekunti 140 kilometriä lähempänä suhteessa omaan galaksiimme. (suhteessa aurinkoon luku on vielä suurempi) Turha varata sipsejä ja pepsiä. Kohtaamiseen menee aikaa.

Siitä kuvaamisesta. Lukitsin kameran peilin yläasentoon, ja asetin viiveen laukaisulle. Ei ole kauko-ohjainta. Kun peili on lukittu ylös, se ei aiheuta tärähdystä valotuksen alussa. Samaten viive laukaisussa antaa laukaisunapin painamisen aiheuttaman tärinän vaimeta ennekuin suljin aukeaa.

Antiikkinen prosessori Canonissa käsittelee sitä raw- kuvaa puolisen minuuttia ja busy-teksti tulee ruudulla tutuksi. Kun kamera vapautui säädeltäväksi, tarkistin jokaisen otoksen zoomaamalla sen ruudulla maksimiinsa, siltä varalta että olisi seuranta lakannut toimimasta yms. Kuvaussession lopuksi piti napsia kaukoputken aukko peitettynä pimeitä kuvia samalla valotusajalla parisenkymmentä kappaletta. Niitä kutsutaan nimellä "dark". Ja kello käy. Tik Tak!

Sisälle sitten kaukoputken kanssa mennään kamera kiinni putkessa. Samassa asennossa, samoilla säädöillä jos vain mahdollista, että voidaan ottaa "flat" kuvat pidellen typerän näköisenä tietokoneen monitoria kaukoputken aukolla. Kymmenet bias kuvat voi taas ottaa vaikka pimeässä komerossa, pidellen kameraa itseään vasten että varmaan ei mene valoa mistään kennolle, samalla kun hypnakogiset näyt riehuvat silmissä.

Siis mitä hittoa? Itse tähtikuvat "light", pimeäkuvat "dark", mystiset "flat" kuvat ja vielä "bias" kuvat kuvankäsittelyyn. Miten hitossa toi voi olla noin vaikeeta? Siitä oma juttunsa, mutta mieluummin tuo kuin että kompuroin raskaan Dobsonin kanssa lumihangessa! Kuvankäsittely kun on niitä kevyitä istumahommia.